sunnuntai 28. elokuuta 2011

7. Yksiväristä ja liukuvärjäystä

Torstaista lauantaihin viihdyin kerrankin yksivärisessä lakkauksessa. Punaisen jälkeen kaipasin melko neutraalia väriä. OPIn Stranger Tides-lakka tuntui hyvältä valinnalta räikeämpien kynsien jälkeen. Alunperin olin ajatellut koristella nämäkin kynnet, mutta se jäi ajanpuutteen vuoksi. Yllättävän hyvin jaksoinkin katsella näitä kynsiä. Tykkään lakan väristä paljon, vaikka en yleensä välitä hirveästi vihreästä väristä.

 
OPI - Stranger Tides

Seuraavaksi kynsille pääsi vähän kesäisempi lakkaus. Viikonlopun aurinkoinen sää inspiroi käyttämään keltaista lakkaa. Tein liukuvärjäyksen, koska halusin raikkaan lopputuloksen.

Pohjalle laitoin muutaman kerroksen valkoista lakkaa ja kärkiin kahta eri keltaista lakkaa. Lisäsin koko kynnelle vielä glitterlakkaa. Päädyin vielä laittamaan fimot muutamiin kynsiin, koska en ole niitä viime aikoina pahemmin käyttänyt. Sitä paitsi hedelmäfimot sopivat näihin kynsiin ainakin värimaailmansa takia erittäin hyvin. Mielestäni tällaiset hedelmäfimokynnet, joita on varsinkin kesällä näkynyt eri blogeissa, ovat kukkien ohella yksiä kesäisimmistä manikyyreistä. Voi kunpa kesä jatkuisi pidempään..





Käytetyt lakat:
GOSH - Vanilla Ice
Color Club - Get Your Lem-on
Lumene - Get Color #13
Love My Nails - Angel Baby

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti